Suomalaisten puolustus

Langbeschreibung
Suomalaisten puolustus on Juha Hurmeen samannimisen näytelmätrilogian aloitus, jonka ensiesitys oli Porin Rakastajat-teatterissa 19.10.2013. Sen päähenkilö on Daniel Juslenius (1676¿1752), aikansa huipputiedemiehiä Suomessa. Trilogian muut osat ovat Europaeus (ntamo 2014) ja Maailmankaikkeus (ntamo | Kansallisteatteri 2014).

¿Hurme taittelee todellisuutta notkeasti (...) Ajan ja paikan rajat voi tarvittaessa siirtää sivuun. Taivaasta voi tulla takaisin Turkuun, totta kai. Danielinkaan ei tarvitse olla yksi ja sama.¿ Aune Waronen,Teatteri & Tanssi
Juha Hurme (s. 1959) on suomalainen ohjaaja ja kirjailija. Hurme on ollut perustamassa Yövieraat-teatteria (1988¿1998) ja Nälkäteatteria (1998¿) ja toiminut Ylioppilasteatterin taiteellisena vastaavana, Rauman kaupunginteatterin taiteellisena johtajana ja tamperelaisen Teatteri Telakan johtajana. Nykyisin hän toimii Kustavin Volter Kilpi -viikon taiteellisena johtajana. Hurmeen esikoisromaani Volvo Amazon ilmestyi 2007; romaani Nyljetyt ajatukset (2014) oli Runeberg-palkintoehdokkaana sekä ehdokkaana Suuren journalistipalkinnon ja Vuoden kirja - palkinnon saajaksi. Vuonna 2014 Hurmeelle myönnettiin Eino Kalima -palkinto. ntamo on aikaisemmin julkaissut Hurmeen Suomalaisten puolustus -trilogian kolme näytelmää (2014) sekä Kom-teatterille valmistuneen Muuttomiehet (2015).
ISBN-13:
9789522155481
Veröffentl:
2014
Erscheinungsdatum:
14.11.2014
Seiten:
76
Autor:
Juha Hurme
Gewicht:
67 g
Format:
170x110x5 mm
Sprache:
Finnisch

21,30 €*

Lieferzeit: Print on Demand - Lieferbar innerhalb von 3-5 Werktageni
Alle Preise inkl. MwSt. | zzgl. Versand